Kävin joku aika sitten mielenkiintoisen keskustelun koulutusmetodeista ja niiden eroavaisuuksista. Hyvin usein nimittäin tuntuu käyvän niin, että on toiminut jonkun tietyn metodin mukaan eläimen kanssa ongelmatilanteissa. Ongelmat ovat vähentyneet, arki on sujuvampaa. Mutta… silti joku tökkii? Heittääkö kaikki tietyn metodin opit romukoppaan toimimattomina?
Moni on varmaan kuullut vertauksen työkalupakista, jossa eri työkalut ovat eri mahdollisuuksia ja vaihtoehtoja ratkoa ongelmia. Ruuvimeisselillä on hyvin hankalaa hakata nauloja ja vasaralla kiertää ruuveja. Oikean työkalun valinta on tärkeää, mutta niin on myös työkalun mittasuhteiden ja oman taitotason huomioonottaminen! Ruuvimeisseleitä löytyy eri kokoja, on ristipäätä ja tasapäätä, värivalikoimaakin pinkistä mustaan. Samoin koitan ajatella eläinten kouluttamisen työkalujen suhteen.
Työkalupakki mahdollistaa paremman kommunikaation eläimen kanssa eri tilanteissa, yhteiselosta tulee toimivampaa ja turvallisempaa. Kaikki työkalut eivät tällä hetkellä sovi minun pakkiini, osaa en ole vielä riittävän taitava käyttämään. Lisäksi eri eläimet (kuten materiaalitkin) reagoivat omalla tavallaan eri työkaluihin. Omalla luontaisella energiatasolla on myös iso vaikutus työkalujen toimivuuteen. Jos olen keholtani vetelä kuin spagetti, kirveellä halkojen hakkaaminen voi käydä vaaralliseksi.
Olen seurannut viime aikoina somekeskusteluja liittyen positiiviseen vahvisteeseen hevosten koulutuksessa. Sitä kautta aloin miettimään, millainen on hyvä kouluttaja asiakkaan näkökulmasta. Itselle punaisia vaatteita mitä tahansa palvelua valitessa ovat: ehdottomuus, oman “totuuden” liika tuputtaminen ja vaikeaselkoisesti ilmaistut asiat. Päällimmäisenä ajatuksena mieleen on noussut se, että valittu toimintatapa tulee olla asiakkaalle jollain tasolla luonnollinen. Olen hiukan yllättynyt, miten keskusteluissa ei ole paljoa sivuttu sellaista asiaa, kuin omistajan persoona. Sillä mielestäni hyvä kouluttaja valitsee toimintatavat ottaen huomioon myös eläimen omistajan persoonan. Hitaalle ja verkkaiselle henkilölle ei välttämättä väkisin kannata alkaa neuvomaan nopeaa ja terävää tapaa tehdä asioita. Toki nopeampaa reagointia voi opetella ja harjoitella, mutta kaikilla se ei tule silti kovin luonnostaan. Eläinten kanssa kuitenkin on hyvin tärkeää, ettei tee asioita väkinäisesti. Ruokapalkkio esimerkiksi on niin voimakas vahviste, että väärään aikaan halutun käytöksen merkkaaminen saattaakin vahvistaa aivan muuta kuin toivottua asiaa ja tuottaa lisää ongelmia. Jos ihminen muutenkin kokee epäluonnolliseksi ja hankalaksi makupalojen käytön, mielestäni ei ole mikään pakko niitä käyttääkään. Tässä palataan taas siihen, mikä on luonnollista toimintaa kullekin henkilölle.
Jokainen hevosen käsittelijä ei myös välttämättä halua kulkea makupalapussukka vyötäröllään tai analysoida tekemistään termejä käyttäen. Kouluttajan on mielestäni ymmärrettävä ja hyväksyttävä, että sekin on ihan ok. Makupalat ja naksutin ovat tehokkaita koulutuskeinoja, mutta eivät välttämättömiä. Löytyy paljon myös ihan perinteisesti paineella ja sen oikea-aikaisella poistolla kauniisti hevosia kouluttavia. Eri tapojen ei myöskään ole pakko sulkea toisiaan pois. Käytän itsekin naksutinta ja ruokapalkkiota, mutten mitenkään orjallisesti. Lähinnä uusien asioiden opettamisen yhteydessä tai temppujen tekemisessä.
Minua vähän hiertää näissä eläinten kouluttamiseen liittyvissä jutuissa myös se, että asioiden pitäisi olla helposti ymmärrettäviä normaaleille ihmisille. Joidenkin enemmän somessa esillä olevien kouluttajien perusteella niin ei tunnu olevan. Menen välillä pää aivan pyörryksiin hetken juttuja luettuani. Ammattilaisen täytyy toki kyetä hahmottamaan koulutuksen teoriapuolikin ja pystyä keskustelemaan ammattikielellä. Mutta jos jo ammattilaisenkin on iso työ oppia tunnistamaan, mikä on mitäkin oppimisen nelikentästä, eikö ole hiukan epärealistista olettaa, että eläimen omistajan pitäisi olla noista kärryillä. Siksi ammattikielen käyttö ei ole mielestäni kovin tarkoituksenmukaista asiakastilanteissa. En henkilökohtaisesti haluaisi käyttää kouluttajan palveluita, joka puhuu asioista kovin monimutkaisesti. Siitä tulee herkästi myös asiakkaana “typerä” olo, mikä ei mitenkään edesauta koulutuksen etenemistä. Paras lopputulos saattaa syntyä ihan sillä, että asiat pidetään tarpeeksi yksinkertaisina. Keep it simple.
Yksi mielestäni tärkeä pointti on myös se, että hevosen suhteen on kyse suureläimestä. Ikinä ei voi tietää, joutuuko hevosta käsittelemään ihminen, joka ei välttämättä ole tietoinen siitä, millainen eläin hevonen on ja mitkä ovat sille normaaleja reaktioita. Jos hevosta ei ole koulutettu lainkaan perinteisesti reagoimaan paineesta poispäin, sen käsittelyssä tulee todennäköisesti ongelmia jossain vaiheessa sen elämää. Jokainenhan voi omat eläimensä opettaa toimimaan haluamistaan merkeistä, mutta yleisellä tasolla hevosella olisi mielestäni myös opetettava taidot pärjätä normaalisti painetta käyttävän käsittelijän kanssa, jottei se turhaan hämmenny ja saa ikävää kohtelua.
Vaikka koitan olla avoimin mielin eri toimintatapoja kohtaan, en usko, että kaikkia työkaluja kannattaa ottaa omaan käyttöön. Haluaisin kuitenkin aina saada kiinni siitä punaisesta langasta, ideologiasta, millaiseen kokonaisuuteen ne perustuvat. Eri tapojen opiskelun ei tarvitse sulkea kuitenkaan pois omaa luonnollista tapaani tehdä asioita eläinten kanssa, vaan voin tarvittaessa yhdistää eri metodeista omaan tekemiseeni parhaiten sopivan työkalupakin, luomatta eläimelle liikaa ristiriitoja toiminnan suhteen. Mielihän voi monessakin asiassa jossain vaiheessa muuttua, ehkä olen puolen vuoden päästä eri mieltä?
Tähän loppuun vielä Tom Robertsin viisaat sanat: If you are fond of a horse and wish to do him a real favor- train him well. Teach him good manners, good habits, both in the stable and under the saddle. You need never worry about the future of such a horse if for any reason you may have to part with him. You assure him of friends wherever he goes. Perhaps the greatest kindness you can do any horse is educate him well."
Comments